Samoissa tunnelmissa jatkaa Tundra Lifestyle:
Sunnuntain kunniaksi päätin vähän kevennellä (entisestään) ja kokeilin salt water flushia, eli elimistön puhdistamista juomalla suuren määrän vahvaa suolaliuosta tyhjään vatsaan. Salt water flush kannattaa tehdä esimerkiksi ennen paaston aloittamista, ruokavalion muutosta tai muuten vaan säännöllisesti puhdistaakseen ruoansulatuskanavaa sinne kertyneistä kuona-aineista. Suolaliuoksella tehtävän puhdistuksen sanotaan olevan elimistölle täysin harmiton, sillä johtuen liuoksen voimakkuudesta se ei imeydy verenkiertoon vaan poistuu suoraan elimistön läpi. Lisäksi se toimii "oikeasta suunnasta päin", toisin kuin esimerkiksi suolihuuhtelu, ja siten ei häiritse suoliston luonnollista toimintaa.
Monissa kulttuureissa uskotaan ihmisen sairauksien johtuvan suoliston epätasapainoista tai vaivoista. Tämä on varmasti hyvin pitkälti totta, koska suurin osa ihmisen immuunipuolustuksesta sijaitsee suolistossa. Siksi "suoliston huoltaminen" säännöllisesti on kokeilun arvoinen asia.
Salt Water Flushissa on muutama juttu, mitkä kannattaa ottaa huomioon:
1. Suolan pitää olla hyvälaatuista ja prosessoimatonta, esimerkiksi Himalajan vuorisuolaa tai hyvälaatuista merisuolaa.
2. Suolaliuoksen on oltava riittävän vahvaa ja nestettä on oltava riittävästi. Suolan määrä saattaa vähän vaihdella ihmisestä riippuen, mutta yleensä suositellaan 1 ruokalusikallista litraan vettä. Tämä toimii ainakin minulla.
3. Litku maistuu kamalalle! Kannattaa varautua ;)
4. Liuos pitää juoda täysin tyhjään mahaan. Muuten se saattaa aiheuttaa pahoinvointia.
5. Pysyttele vessan lähettyvillä ainakin pari seuraavaa tuntia! Ei kannata suunnitella menoja ainakaan 3 tuntiin suolaliuoksen juomisen jälkeen.
Tämä prosessi ei ole mikään maailman mukavin ja siksi kannattaakin varata aikaa rennolle makoilulle, meditoinnille tai vaikkapa kirjan lukemiselle siksi aikaa kun odottelee lioksen vaikutusta. Vatsaa voi hieroa kevyesti, jotta suolavesi liikkuu eteenpäin suolistoon. Myös oikealla kyljellä makaamisen sanotaan auttavan. Lopputuloksena on kuitenkin ihanan kevyt ja puhdistunut olo, joten hetken kärsiminen kannattaa. Puhdistuksen jälkeen kannattaa syödä hyvin kevyesti ja varovasti, esimerkiksi vihersmoothieta tai vihermehua.
Salt Water Flushin etuja:
-keho tuntuu keveältä ja ruoansulatus paranee
-iho kirkastuu ja näpyt katoavat
-unenlaatu paranee
-hengitys saattaa raikastua
-voimistaa immuunijärjestelmää
-ylipainoisilla saattaa vähitellen auttaa pudottamaan painoa ja alipainoisilla paino saattaa vähitellen nousta vähän
-auttaa päänsärkyihin
-auttaa ruoansulatuskanavan tulehduksiin-häätää loisia
-auttaa epäsäännöllisiin kuukautisiin
ym ym...
Lisätietoa aiheesta löytyy paljon googlettamalla ja esimerkiksi täältä.
Onko kukaan muu kokeillut suolavedellä puhdistautumista?
Huippu blogi muuten!! Toivottavasti kaunis Outi jatkaa pian taas kirjottelua meidän iloksi ja opastukseksi..
The factory in the center
10 tuntia sitten




4 comments:
Oho! Iso kiitos blogini esiintuomisesta ja blogrolliisi lisäämisestä! Olipa ylläri huomata tämä postauksesi :) Kirjoittelua muuten jatkoin jo, mutta opastamisesta en ole niin varma ;) Ehkä noi mun jutut on enemmänkin omia kokemuksiani, joista jotkut ehkä parhaassa tapauksessa saattavat saada apua tai vertaistukea.
Valoa Pakurimiehen syksyyn ja kiitos mahtavan positiivisesta blogistasi!
-Outi
<3
Sun uusin blogaus sai mut nauramaan onnellisena:
"Paransin itseni kirjaimellisesti vihersmoothiella ja raakasuklaalla." =)
Samat millä pakurimies paransi ms-taudin btw.. :)
Wow, ehkä päivän paras blogaus! Sait ainakin mut hyvälle tuulelle!
Mieti mitä siitä seuraa kun me jatketaan tätä "hommaa" ja kaikki tajuu kuinka helppoo toi on?
Kohta täällä ei oikeesti kukaan enää sairastele - siitä tulee sellanen kehno vitsi, joka oli ihan cool juttu vielä sillon kun kukaan ei tienny mistään mitään, mut kohta tarvii olla aika juntti ja elää tynnyrin sisässä laput silmillä jos pystyy vielä sairasteleen. Herätyyyssss....! Ei tarvi enää kärsii, se aika meni jo.
Nyt voidaan keskittyy jo kehittävämpiin juttuihin, kuten siihen millaset kaakaot tarjoilis seuraavissa bileissä.. tai treffeillä :)
Jee, hyvä mieli kanssablogaajalle on paras lahja :)
Sairaudet parannetaan niin käsittämättömän simppeleillä asioilla, että vaikea edes uskoa! Siksi varmaan skeptikkoja niin paljon onkin. Toivottavasti mahdollisimman moni tajuisi sen helppouden ja kokeilisi! Hyvillä jutuilla onneksi on tapana levitä kuin kulovalkea, mutta tää on niin yksinkertainen juttu, että jopa itelläni meni monta vuotta ennen kuin se meni kaaliin. Ja olen kuitenkin melkoisen avoin uusille jutuille.
Nyt on kyllä taas niin älyttömät flowt päällä, että pakko lähteä tonne lenkkipoluille purkamaan! Kivaa iltaa!
Hei Olli! Kuulin tästä superfoodista ja innostuin välittömästi! Elämäni kaipasi jotain ja tässä se tuli! Luin tekstejäsi ja pidän kovasti asenteestasi. Parasta talven odotusta sulle !
Lähetä kommentti